Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Musalle tappiolta tuntuva tasapeli

 
Musalle tappiolta tuntuva tasapeli

Salamapäivää ei tarvinnut sittenkään viettää vesisateessa ja tappioltakin vältyttiin, kun Tikkurilan Palloseura kävi vierailemassa Musan kotoisalla Wembleyllä. Aivan nappiin ei kaikki kuitenkaan mennyt, sillä voitto oli täysin otettavissa ja maalipaikkoja oli riittämiin.

Ensimmäistä vaarallista maalipaikkaa ei tarvinnut odottaa muutamaa minuuttia kauempaa, kun vierasjoukkueen Teemu Pyhämäki pääsi nokikkain Michal Slawutan kanssa. Slawutan tuplatorjunta piti numerot vielä tässä vaiheessa maalittomana. Alun vierailijoiden rynnistyksen jälkeen ote siirtyi MuSalle. Parhaat paikat siunaantuivat vasenta laitaa viilettäneelle Tuomas Savinaiselle ja kärjessä häärineelle Alber Kuqille. Molempien epäonneksi maalipuut olivat osumien esteenä.

Hyvistä maalipaikoista huolimatta puoliajalle siirryttiin maalittomassa tasatilanteessa. Ensimmäinen puoliaika aiheutti kuitenkin MuSan päävalmentajalle Risto Koskikankaalle harmaita hiuksia, kun Joao Gaetti ja Jarno Ruisniemi joutuivat jättämään leikin kesken. Molemmat polvivammojen vuoksi. Tilalle kirmasivat Niko Vainionpää ja Topi Furuholm.

Peli jatkui toisella puoliajalla melko avoimena ja oli vain ajan kysymys koska verkko helähtäisi. Molempien joukkueiden keskustan puolustaminen ei ollut täysin kuosissaan ja maalipaikkoihin päästiin melko helposti. Ensimmäisen kerran pallo saatiin maalin perukoille vierasjoukkue TiPS:in toimesta. Vasemmalta laidalta keskitetty pallo löysi hyvin pelanneen Niko Wekströmin vitosen viivan tuntumasta, jolla oli helppo työ siirtää vierailijat johtoon 61. peliminuutilla.

Tasoitusmaalia saatiin odottaa aivan pelin loppuminuuteille saakka. Eero 'Eki' Salminen jallitteli oikealla laidalla TiPS:in pakin kahville ja syötti takaviistoon Topi Mattilalle, jonka tarkka laukaus löysi tiensä maalin vasemmasta alakulmasta. Näin pisteet tasattiin ottelussa, jossa kumpikin joukkue olisi kiivaasti kaivannut täyttä pistepottia.

MuSan tiedotteesta / UrheiluPori


Takaisin edelliselle sivulle


Musan Salama - logo

MuSa - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Ronias Yacoob jatkaa PK-35:n riveissä

Ronias Yacoob jatkaa PK-35:n riveissä

Pitkäaikainen PK-pelaaja Ronias Yacoob jatkaa joukkueen riveissä myös kaudella 2021.

Lue lisää
Charles Katashira siirtyy PK-35:n riveihin

Charles Katashira siirtyy PK-35:n riveihin

PK-35 vahvistuu mielenkiintoisella nuorella pelaajalla. Viime kaudella tuhoisaa jälkeä VJS:n riveissä tehnyt Charles Katashira siirtyy PK-35:n riveihin.

Lue lisää
Oona Sevenius jatkaa Punamustissa

Oona Sevenius jatkaa Punamustissa

PK-35 Vantaa on solminut Oona Seveniuksen kanssa kauden 2021 kattavan jatkosopimuksen. Viime talvena Punamustiin siirtynyt nuori hyökkääjä on ollut heti avauskaudellaan näkyvässä roolissa.

Lue lisää
Yhdysvaltalaishyökkääjä Vanessa Kara loppukaudeksi TiPS:n paitaan

Yhdysvaltalaishyökkääjä Vanessa Kara loppukaudeksi TiPS:n paitaan

Naisten edustusjoukkue vahvistuu jenkkihyökkääjä Vanessa Karalla. Edellisellä kaudella 23-vuotias hyökkääjä edusti Floridan Yliopiston kuuluisaa Gators-joukkuetta.

Lue lisää
Johanna Grönlund Punamustiin

Johanna Grönlund Punamustiin

Joukkueen mukana talvesta asti harjoitellut puolustaja on solminut PK-35:n kanssa loppukauden kattavan sopimuksen.

Lue lisää
Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Valtakunnallisista jalkapallosarjoista Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kauden 2020 aloitus ja pelitapa ovat olleet selvillä jo jonkin aikaa ja nyt myös Miesten Ykkösen ja Kakkosen sekä Naisten Ykkösen osalta asioissa on päästy ratkaisuun.

Lue lisää