Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

PK-35 joutui taipumaan tasapeliin

 
PK-35 joutui taipumaan tasapeliin

Pallokerho johti Xhevdet Gelan vajaan tunnin kohdalla viimeistelemällä osumalla aina 90 minuutille saakka, kunnes Lahti iski tylyn tasoituksen. Ottelu ISS Stadionilla päättyi siis 1-1 (0-0).

Ottelun  ensimmäinen jakso oli molemmilta tunnustelevaa, eikä maalipaikoilla juhlittu. Yksi jakson vaarallisimmista tilanteista nähtiin 40. minuutilla erikoistilanteesta. Miikka Häkkinen torjui kuitenkin hyvin Jani Bäckmanin 16:a rajalta ampuman vapaapotkun.

Toinen jakso lähti käyntiin ensimmäistä huomattavasti reippaammin. Kentälle tullut Einari Kurittu toi säpinää hyökkäykseen ja muodosti yhdessä Zakaria Kibonan kanssa tehokkaan kaksikon. Tyylikkäitä tilanteita nähtiin liukuhihnalta. 53. minuutilla Otto-Pekka Jurvainen laittoi hyvän ristipallon vasemmalta Lahti-puolustuksen selustaan. Kurittu oli tilanteessa mukana, muttei aivan ehtinyt palloon.

Minuutti myöhemmin Xhevdet Gela pelasti toisessa päässä vieraiden terävän vastahyökkäyksen.

Pallokerhon osuma syntyi 56. minuutilla. Kalle Sorja syötti hyvän painostuksen jälkeen sivuttain Gelalle, joka tykitti rangaistusalueen rajalta matalan pallon vasempaan alanurkkaan.

PK loi hyvin tilanteita ja 2-0 oli tasoitusta lähempänä. Lahti ei kuitenkaan luovuttanut, vaan kun pelikellossa seisoi 90, iski Ibrahim Köse pallon 20 metristä maalin kattoon.

- Olisimme ansainneet voiton. Ensimmäinen puoliaika oli mikä oli, mutta toisella puoliajalla saatiin uutta sykettä kentälle, totesi pettynyt valmentaja Ilir Zeneli.

- Saimme onnistumisia ja teimme maalinkin. Vastustajan maali johtui osittain omista pelaajista, mutta todella hyvä laukaus. Harmittaa todella paljon.

- Pelillisesti oli ihan hyvä. Ei tietenkään ollut ihan sitä tasoa, mitä yleensä pelataan, mutta pitää ottaa huomioon, että vastustajana oli Lahti. Se vaikutti omaan peliimme varsinkin ensimmäisellä puoliajalla.

Ottelun parhaana palkittiin maalintekijä Gela, joka raatoi ahkerasti keskikentällä.

- Gela oli vahva ja on iso roolipelaaja meille, Zeneli kehui.

PK-35:n tiedotteesta / UrheiluVantaa


Takaisin edelliselle sivulle


Pallokerho -35 ry - logo

PK-35 - 2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011

Ottelut kaudella 2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


XhevdetGela

Xhevdet Gela

14.11.1989
Tiedot

Miikka Häkkinen

18.3.1984
Tiedot

Otto-PekkaJurvainen

Otto-Pekka Jurvainen

1.2.1985
Tiedot

Zakaria Kibona

14.3.1990
Tiedot

Einari Kurittu

27.8.1989
Tiedot

Kalle Sorja

2.2.1983
Tiedot

Ilir Zeneli

Tiedot


Ronias Yacoob jatkaa PK-35:n riveissä

Ronias Yacoob jatkaa PK-35:n riveissä

Pitkäaikainen PK-pelaaja Ronias Yacoob jatkaa joukkueen riveissä myös kaudella 2021.

Lue lisää
Charles Katashira siirtyy PK-35:n riveihin

Charles Katashira siirtyy PK-35:n riveihin

PK-35 vahvistuu mielenkiintoisella nuorella pelaajalla. Viime kaudella tuhoisaa jälkeä VJS:n riveissä tehnyt Charles Katashira siirtyy PK-35:n riveihin.

Lue lisää
Oona Sevenius jatkaa Punamustissa

Oona Sevenius jatkaa Punamustissa

PK-35 Vantaa on solminut Oona Seveniuksen kanssa kauden 2021 kattavan jatkosopimuksen. Viime talvena Punamustiin siirtynyt nuori hyökkääjä on ollut heti avauskaudellaan näkyvässä roolissa.

Lue lisää
Yhdysvaltalaishyökkääjä Vanessa Kara loppukaudeksi TiPS:n paitaan

Yhdysvaltalaishyökkääjä Vanessa Kara loppukaudeksi TiPS:n paitaan

Naisten edustusjoukkue vahvistuu jenkkihyökkääjä Vanessa Karalla. Edellisellä kaudella 23-vuotias hyökkääjä edusti Floridan Yliopiston kuuluisaa Gators-joukkuetta.

Lue lisää
Johanna Grönlund Punamustiin

Johanna Grönlund Punamustiin

Joukkueen mukana talvesta asti harjoitellut puolustaja on solminut PK-35:n kanssa loppukauden kattavan sopimuksen.

Lue lisää
Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Näin pelataan kausi 2020 Miesten Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Ykkösessä

Valtakunnallisista jalkapallosarjoista Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kauden 2020 aloitus ja pelitapa ovat olleet selvillä jo jonkin aikaa ja nyt myös Miesten Ykkösen ja Kakkosen sekä Naisten Ykkösen osalta asioissa on päästy ratkaisuun.

Lue lisää