Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

TPS:n miehet hakivat voiton Vantaalta - AC HaKi kaatui 4-6

 
TPS:n miehet hakivat voiton Vantaalta - AC HaKi kaatui 4-6

TPS:n tammikuu päättyi voittoisissa merkeissä, kun joukkue voitti tuikitärkeässä kamppailussa AC HaKin luvuin 4-6 (2-1, 0-1, 2-4).TPS:n Perttu Kytöhonka oli iloinen kahdesta pisteestä.

- HaKi tuotti omalla pallottomalla pelaamisellaan meille pienimuotoisia ongelmia ottelun alussa. Kesti hetken, ennen kuin löysimme lääkkeitä heidän karvauspelinsä murtamiseen, mutta hyvin meidän pelurit malttoivat jauhaa ja löytää vaadittavan tilan kentältä.

- Viimeistely ei ollut parasta mahdollista tällä kertaa ja toki epäonneakin oli hieman matkassa.

Hieman kankeasti käynnistynyt ottelu alkoi rullaamaan TPS:n tahtiin toisessa erässä. Paremmalla viimeistelyllä TPS olisi karannut kotijoukkueelta jo aiemmin, mutta tehokkuutta löytyi vasta päätöserässä. TPS pelasi johtoasemassa kypsästi pitkiä pallollisia vaihtoja, eikä jättänyt AC HaKille kovin suuria mahdollisuuksia kirin kehittelemiseen. Kotijoukkue onnistui kuitenkin viimeisellä minuutilla kahdesti maalinteossa ilman maalivahtia ja aiheutti jonkinlaisia vilunväristyksiä TPS-valmennuksessa. Kahta maalia lähemmäs HaKi ei kuitenkaan päässyt, joten tärkeät pisteet matkasivat Turkuun.

Kytöhonka on TPS:n nousujohteisiin tuloksiin tyytyväinen.

- Ensin on tullut parantanut tekemisen laatu treeneissä, sitä on seurannut parantunut pelaamisen laatu peleissä ja lopulta on alkanut tulla tuloksia. Tämä on se järjestys, ei mikään muu. Tämän päivän HaKi-peli olisi todennäköisesti hävitty marras-joulukuussa.

- Tammikuun saldona on kuusi pistettä kuudesta ottelusta. Sitä voidaan pitää asiallisena saavutuksena, ottaen huomioon tilanteen tammikuun alussa. Vielä ei tämä kohentunut vire näy juurikaan sarjasijoituksessa, mutta jos jatkamme nousujohteisella tekemisen linjalla, eiköhän se sijoituskin parane.

Salibandyliiga vetäytyy noin viikoksi maaottelutauolle. TPS aikoo käyttää tauon sekä palautteluun, että loppurutistukseen valmistautumiseen.

- Tulevalla viikolla otetaan lajin suhteen vähän iisimmin ja keskitytään enemmän huoltamaan äijiä hyvään iskuun. Seuraavalla viikolla sitten aloitetaan kova valmistautuminen Josba-kamppailuun ja sitä seuraaviin, erittäin koviin matseihin (Oilers (k), Koovee (k), Classic (v)). Pinnoja pitää nyt napata myös näiltä kokeneemmilta ryhmiltä. Minulla on iso luotto, että näin tulee myös tapahtumaan kunhan muistamme pitää kiinni voittavasta tekemisestä, päättää Kytöhonka.

TPS:n tiedotteesta / UrheiluTurku


Takaisin edelliselle sivulle


Turun Palloseura - logo

TPS - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


Perttu Kytöhonka

Tiedot


JP Auroila SB Vantaan ensimmäinen julkistettava sopimuspelaaja kaudelle 2025-26

JP Auroila SB Vantaan ensimmäinen julkistettava sopimuspelaaja kaudelle 2025-26

SB Vantaata ensimmäisen kerran jo kaudella 2019-20 lainavisiitillä edustanut Jukkapekka Auroila pukee mustaa päälle tulevalla kaudella.

Lue lisää
Kaksi vahvistusta SB Vantaalle

Kaksi vahvistusta SB Vantaalle

Miesten edustusjoukkue vahvistuu kahdella pelaajalla, hyökkääjä Lauri Berg palaa kierrokseltaan takaisin kasvattiseuraansa ja puolustaja Niilo Hautala siirtyy FoSu:sta Vantaalle tukevoittamaan joukkueen peräpäätä.

Lue lisää
Janne Salonen Tiikereihin

Janne Salonen Tiikereihin

Tiikerit saa puolustukseen mieluisan vahvistuksen kun neljätoista kautta Salibandyliigassa pelannut Janne Salonen (30 v) siirtyy Tiikereihin EräViikingeistä.

Lue lisää
Tiikereille kolme jatkosopimusta

Tiikereille kolme jatkosopimusta

Leevi Loippo, Joni Lomakin ja Joel Keskinen jatkavat Tiikereiden riveissä ensi kaudella.

Lue lisää
Teemu Kantanen Tiikereiden uusin hankinta

Teemu Kantanen Tiikereiden uusin hankinta

Tiikereille kolme uutta sopimusta. Teemu Kantanen siirtyy seuraan. Miika Iskanius ja Mattias Kokljuschkin jatkavat Tiikereissä.

Lue lisää
Tiikereille kolme tärkeää kiinnitystä tulevan kauden joukkueeseen

Tiikereille kolme tärkeää kiinnitystä tulevan kauden joukkueeseen

Timi Kauneela, Christian Remes ja Robert Tarkkanen jatkavat ensi kaudella Tiikereiden riveissä.

Lue lisää