Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Haki saapuu perjantaina Kooveen vieraaksi

 
Haki saapuu perjantaina Kooveen vieraaksi

Miesten edustusjoukkueella on jälleen edessään kahden ottelun viikonloppu, kun se ensiksi kohtaa perjantaina kotonaan AC Hakin ja matkaa lauantaina Happeen vieraaksi Jyväskylään. Joukkue on päässyt harjoittelemaan hyvin maaottelutauolla ja jotain uutta pelillistäkin on nähtävissä viikonlopun kamppailuissa. Perjantain kotiottelu on Kooveen osalta ensimmäisen kierroksen viimeinen ottelu.

AC Hakin kausi ei ole lähtenyt käyntiin parhaalla mahdollisella tavalla ja se on onnistunut tähän mennessä voittamaan ainoastaan yhden ottelun ja majailee salibandyliigassa viimeisenä. Eipä sekään sillä, että Hakin suhteen olisi tällä kaudella ennakkoarvioinnessa suuria odoteltukaan. Nousijajoukkue menetti jo ennen kauden alkua muutaman oleellisen pelaajan pääkaupunkiseudun isompiin seuroihin. Joukkueen tämän kauden paras pistemies on Tommi Vappula, joka on kerännyt tehopisteet 10+6=16. Hakia luotsaa Teemu Kalinainen.

Koovee on pyrkinyt käyttämään maaottelutauon tehokkaasti harjoitellen. Joukkue hävisi edellisen liigaottelunsa selkein lukemin Tapanilan Erälle ja tauon jälkeen olisi tarkoitus jatkaa sitä hyvää virettä mikä joukkueella oli ennen Erä-ottelua. Päävalmentaja Arto Riihimäki on pitkin syksyä luvanut, että joukkue tulee olemaan kauden edetessä valmiimpi ja valmiimpi kevättä ajatellen. Tähän konseptiin kuuluu myös uusien pelillisten seikkojen sisäänajo. Joukkuetta on vaivannut jossain määrin flunssa-aalto, mutta varmoja poissaoloja ei näillä näkymin ole. Hyviä otteita voinee odottaa ainakin mm-kisoissa mainiosti esiintyneeltä Tomas Sladkylta, mutta joukkueen leveän materiaalin johdosta on sinänsä vaikeaa nostaa yksittäisiä pelaajia jalustalle juuri tätä ottelua ajatellen. Kotijoukkueelle riittänee voittoon oman peruspelin pelaaminen, mutta Hakia ei tule missään nimessä aliarvioida.

Riihimäki vs. Kalinainen
Millä tunnelmilla otteluun?
Riihimäki:
-Ihan hyvällä. Terveystilanne on ollut ajoittain huono flunssa-aallosta johtuen, mutta treenit ovat olleet hyviä ja niissä on näkynyt oikeanlaista intoa.

Kalinainen:
-Ihan hyvät. Tauon aikana nälkä on kasvanut ja joukkue on hyvällä fiiliksellä.

Arvio vastustajasta?
Riihimäki:
- Pelaa erittäin matalalla karvauksella. Peli perustuu vastahyökkäyksiin. Osaa puolustaa hyvin viisikkona.

Kalinainen:
-Pitkälti samanlainen kuin aiemmin. Yhtenäinen, tasainen ja kurinalainen joukkue. Joukkueella on hyvä pelitapa.Jos yksilöitä pitää nostaa esille, niin Sladky oli erinomainen mm-kisoissa ja nostanee myös joukkueen tasoa. Joukkueella on kova peli-into.

Arvio oman joukkueen tämänhetkisistä vahvuuksista?
Riihimäki:
-Tällä hetkellä ajetaan koko ajan uutta vanhan pelitavan rinnalle. Peruspelaaminen erittäin hyvällä tasolla. Fyysinen tila ja aika pyritään ottamaan pois. Pari kenttää ratkovat. Maalivahtipeli on hyvää, mutta siinä toki helpottaa se seikka, että puolustuksemme on myös erinomainen.

Kalinainen:
-Puolustuspelaaminen on hyvällä mallilla, vaikka heikkenikin hieman ennen taukoa. Tauolla on käyty asioita lävitse ihan teorian tasolla. Meille on tullut myös pari uutta pelaajaa, jotka ovat tuoneet lisää intoa. Yksi kenttä ollut erityisen hyvällä mallilla.

Poissaolot?
Riihimäki:
-Varmoja poissaoloja ei ole. Marko Lahtinen ja Sladky ovat olleet flunssassa, mutta ovat mahdollisesti mukana. Lasse Salmisen pelaaminen on myös epävarmaa nivusvamman vuoksi.

Kalinainen:
-Muutaman pitkäaikaispotilas. Ei uusia poissaoloja.

Terveisiä vastustajalle?
Riihimäki:
-Kierros täyttyy. Halutaan pysyä kärkikahinoissa, eli  voittoa haetaan.

Kalinainen:
-Kovaa ja reilua peliä. Japia vastaan on mukava päästä vääntämään varsinkin, kun olimme samalla valmennuskurssillakin aikoinaan.

Kooveen (Joel Siltanen) tiedotteesta / UrheiluTampere


Takaisin edelliselle sivulle


KOO-VEE - logo

KOO-VEE - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



JP Auroila SB Vantaan ensimmäinen julkistettava sopimuspelaaja kaudelle 2025-26

JP Auroila SB Vantaan ensimmäinen julkistettava sopimuspelaaja kaudelle 2025-26

SB Vantaata ensimmäisen kerran jo kaudella 2019-20 lainavisiitillä edustanut Jukkapekka Auroila pukee mustaa päälle tulevalla kaudella.

Lue lisää
Kaksi vahvistusta SB Vantaalle

Kaksi vahvistusta SB Vantaalle

Miesten edustusjoukkue vahvistuu kahdella pelaajalla, hyökkääjä Lauri Berg palaa kierrokseltaan takaisin kasvattiseuraansa ja puolustaja Niilo Hautala siirtyy FoSu:sta Vantaalle tukevoittamaan joukkueen peräpäätä.

Lue lisää
Janne Salonen Tiikereihin

Janne Salonen Tiikereihin

Tiikerit saa puolustukseen mieluisan vahvistuksen kun neljätoista kautta Salibandyliigassa pelannut Janne Salonen (30 v) siirtyy Tiikereihin EräViikingeistä.

Lue lisää
Tiikereille kolme jatkosopimusta

Tiikereille kolme jatkosopimusta

Leevi Loippo, Joni Lomakin ja Joel Keskinen jatkavat Tiikereiden riveissä ensi kaudella.

Lue lisää
Teemu Kantanen Tiikereiden uusin hankinta

Teemu Kantanen Tiikereiden uusin hankinta

Tiikereille kolme uutta sopimusta. Teemu Kantanen siirtyy seuraan. Miika Iskanius ja Mattias Kokljuschkin jatkavat Tiikereissä.

Lue lisää
Tiikereille kolme tärkeää kiinnitystä tulevan kauden joukkueeseen

Tiikereille kolme tärkeää kiinnitystä tulevan kauden joukkueeseen

Timi Kauneela, Christian Remes ja Robert Tarkkanen jatkavat ensi kaudella Tiikereiden riveissä.

Lue lisää