Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Naiset jatkoivat voitokkaasti

 
Naiset jatkoivat voitokkaasti

Sunnuntaina OLS kohtasi viimekeväisen playoff-vastustajansa Tikkurilan Tiikerit. OLS:n iloksi ottelu pelattiin mattoalustalla joten lauantaita parempaa pallollista peliä lähdettiin hakemaan. Ottelun alku oli hienoista katselua puolin ja toisin ja ennen kuin pelikello oli edennyt neljää minuuttia, olivat molemmat joukkueet jo onnistuneet maalinteossa. Tiikerit pääsivät yrittämään ylivoimalla johto-osumaa mutta OLS pelasi jälleen loisteliasta alivoimapeliä. Erätauolle siirryttiin OLS:n 2-1 johtoasemassa, kun Emmi Niemelä pääsi jälleen maalinmakuun.

Toinen erä alkoi Olssin kannalta parhaimmalla mahdollisella tavalla kun tutkapari Niemelä-Kauppila sai pallon maaliin ajassa 20:33. Erä oli mukavaa pelailua ja pallo liikkui hyvin molemmilla joukkueilla. OLS pääsi yrittämään ylivoimaa mutta vastustajansa tapaan tuloksetta. Kolme minuuttia ennen erän loppua Tiikerit onnistuivat kaventamaan tilanteeksi 2-3 paksupohkeisen oululaispuolustajan avustuksella. Sinisten leirissä ei kuitenkaan masennuttu vaan viimeinen minuutti pelattiin oppikirjamaisesti pois ja viime sekunneille ajoitettu hyökkäys päättyi Annukka Häklin vedolla maaliin. Erätauolle siis tilanteessa 2-4.

Kolmanteen erään OLS-pelaaja sai viiden minuutin rangaistuksen ja Elina Enlund rankaisi armottomasti jo 27 sekunnin jälkeen. Alivoima kuitenkin raatoi loput 4,5 minuuttia ja selvisi ilman enempiä takaiskuja. Kolmannessa erässä ei lisämaaleja tuomarien hyvästä yrityksestä huolimatta nähty ja makoisat pisteet matkasivat Tikkurilasta Ouluun. Ottelun tavoitteessa onnistuttiin hyvin kun pallo pyöri rivakasti pelaajan lavasta toiseen. Ensimmäinen kotiottelu on kolme viikon päästä, joten on hyvin aikaa saada sama pallollinen peli toimimaan myös Linnanmaan parketilla.

OLS:n tiedotteesta / UrheiluOulu


Takaisin edelliselle sivulle


Oulun Luistinseura ry - logo

OLS - 2010-2011 Naisten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



JP Auroila SB Vantaan ensimmäinen julkistettava sopimuspelaaja kaudelle 2025-26

JP Auroila SB Vantaan ensimmäinen julkistettava sopimuspelaaja kaudelle 2025-26

SB Vantaata ensimmäisen kerran jo kaudella 2019-20 lainavisiitillä edustanut Jukkapekka Auroila pukee mustaa päälle tulevalla kaudella.

Lue lisää
Kaksi vahvistusta SB Vantaalle

Kaksi vahvistusta SB Vantaalle

Miesten edustusjoukkue vahvistuu kahdella pelaajalla, hyökkääjä Lauri Berg palaa kierrokseltaan takaisin kasvattiseuraansa ja puolustaja Niilo Hautala siirtyy FoSu:sta Vantaalle tukevoittamaan joukkueen peräpäätä.

Lue lisää
Janne Salonen Tiikereihin

Janne Salonen Tiikereihin

Tiikerit saa puolustukseen mieluisan vahvistuksen kun neljätoista kautta Salibandyliigassa pelannut Janne Salonen (30 v) siirtyy Tiikereihin EräViikingeistä.

Lue lisää
Tiikereille kolme jatkosopimusta

Tiikereille kolme jatkosopimusta

Leevi Loippo, Joni Lomakin ja Joel Keskinen jatkavat Tiikereiden riveissä ensi kaudella.

Lue lisää
Teemu Kantanen Tiikereiden uusin hankinta

Teemu Kantanen Tiikereiden uusin hankinta

Tiikereille kolme uutta sopimusta. Teemu Kantanen siirtyy seuraan. Miika Iskanius ja Mattias Kokljuschkin jatkavat Tiikereissä.

Lue lisää
Tiikereille kolme tärkeää kiinnitystä tulevan kauden joukkueeseen

Tiikereille kolme tärkeää kiinnitystä tulevan kauden joukkueeseen

Timi Kauneela, Christian Remes ja Robert Tarkkanen jatkavat ensi kaudella Tiikereiden riveissä.

Lue lisää