Korson Veto kotivoittoputkessa
Korson Veto kotivoittoputkessa
Ottelun lopputulos 3-0, erät 25-19, 25-17 ja 25-18. Lentopalloilun Mestaruusliigan päivän ainoa ottelu pelattiin Vantaalla, Korsossa Lumo-hallissa. Yhdeksäntenä sarjassa ennen ottelua ollut Korson Veto kohtasi Lumossa sarjan toiseksi viimeisenä olevan Muuramen Lentopallon. Keimolan Kaiun VIP-vieraita saapui lauteille ilahduttavasti, 25 liigalentopalloilun ystävää. Ottelun taisteluparina olivat liberot Sven Sarcevic Korsosta ja Muuramesta Pasi Tiermas. Sven palkitsi taisteluparinsa shampoolla. Yleisöä oli paikalle tullut 522 eli kauden ennätysyleisö toistaiseksi. Korson Veto aloitti ottelun vahvasti. Muuramen Lentopallo antoi tasoitusta heti alkuun, kun passari Kasper Vuorinen oli nilkkavaivaisena sivussa ja häntä tuurasi Matti Pöntinen. Muuramen vastaanotto ei toiminut erän alussa ja Veto johti teknisellä aikalisällä 14-7. Muuramen peli ei oikein loksahtanut missään vaiheessa erää kohdalleen ja Veto johti parhaimmillaan jo 19-10. Muurame pääsi erän lopussa peliin mukaan Vedon virheillä. Erä lopulta Korsolle lukemin 25-19. Missään vaiheessa erää ei Muurame kunnolla uhannut korsolaisten erävoittoa. Meris Merisaar päätti erän komeasti hyökkäyksellään. Niklas Seppänen oli erän paras pistemies tehoilla 8/+7. Muuramen vastaanotto haparoi edelleen toisen erän alussa. Erässä nähtiin todellinen taistelupallo, jonka voitolla Muurame tasoitta erän lukemiin 8-8. Pallo ei meinannut kuolla millään. Pitkällisen taistelun jälkeen Matti Pöntinen päätti pallon jujullaan. Tämän jälkeen Veto nykäisi ja tekniselle aikalisälle mentiin lukemissa 14-9 Korsolle. Petteri Laurila saalisti erässä jo toisen torjuntapisteensä. Vedon torjunta tiivistyi muutenkin erän lopussa Meris Merisaaren johdolla. Muurame piristyi jälleen erän lopussa ja Vedon valmentaja Lindberg otti aikalisän tilanteessa 22-17. Erä tuli lopulta kuitenkin helposti Vedolle lukemin 25-17. Meris Merisaar löi erän lopussa kaksi vastapalloa komeasti Lumon parkettiin. Niklas Seppänen oli kahden erän jälkeen paras pistemies pistein 11/+8. Veto aloitti vahvasti kolmannenkin erän ja johti nopeasti 6-2. Muuramen hakkuripeli haparoi edelleen niin hyökkäyksessä kuin aloitussyötöissä. Pekka Piipon tilalle tullut Lassi Nurmisen ässällä Veto johti jo 12-6. Tekniselle mentiin Vedon johtaessa 14-8. Veto sai pidettyä koko ajan kuuden, viiden pisteen etumatkaa. Atte Kyrölä lämpeni hyökkäyspelin osalta kolmannessa erässä. Vedon torjunta vain tiivistyi erän lopussa. Meris Merisaar oli ottelunlopussa jälleen elementissä. Isoton lyö takarajasta ulos ja erä Vedolle 25-18 ja koko ottelu komeasti korsolaisten voitoksi 3-0. Niklas Seppäsen vastaanottoprosentti oli tänään mainitsemisen arvoinen – 96 %. Korson Veto matkaa tulevana viikonloppuna Tampereelle, jossa vastaan asettuu Pyynikin palloiluhallissa Isku-Volley. Lokakuun viimeinen päivä Korson Veto kohtaa Lumossa todellisen tähtisikermän, Hurrikaanin Loimaalta. Joukkueen kirkkaimpina tähtinä ovat maajoukkueemme vakiokalustosta Mikko ja Matti Oivanen. Niklas Seppänen, Korson Veto: "Joukkueen peli kulki tosi hyvin tänään. Etenkin, kun katsoo tilastoja, niin vastaanotto oli hyvä ja syötöt onnistuivat. Oma 96% vastaanotto on paras ikinä. Ulkomaankentille on tavoite, mutta ajatus on tällä hetkellä tässä kaudessa ja näissä peleissä täällä.” Jouko Lindberg, Korson Veto: "On tärkeää, et vaikka tuli mokia huolimattomuuden takia, niin vastaanotto pysyi todella hyvänä läpi koko pelin. Pojat syötti myös hyvin tänään. Leijasyöttäjät haki välejä. Tässä pelissä vastustaja ei saanut pisteitä putkessa. Huolimattomuus tuli niissä tilanteissa, kun oltiin saamassa vastustajan peruspelaaminen rikki. Torjunnat meni ajoittain puolihuolimattomasti. Pirun tärkeä peli meille ja hyvä, että tuli kolme pinnaa.” Atte Kyrölä, Muuramen Lentopallo: "Aika huono maku jäi. Ei päästy peliin mukaan missään vaiheessa. Ei olla vielä hitsauduttu joukkueeksi ja se näkyy joka osa-alueella. Oma peli oli tosi huonoa. Pelissä vaan kertautuu niin monet asiat. Uusia miehiä vieressä, niin ei tiedä missä kukin on. Pelaajilla ei ole luottoa omaan tai muiden peliin. Tämä on joukkuepeliä. Nyt tuli huonoja suorituksia, joista ei pystytty tekemään pisteitä.” Juhana Autio, Muuramen Lentopallo: "Ei kauheasti hymyilytä. Peli on katkokävelyä tai –juoksua. Tasaisuus puuttuu. Vastaanottoon repesi tänään. Yhden seuran osalle on tullut tarpeeksi harmeja, loukkaantumiset sun muut ovat kaventaneet ennestään kapeaa rinkiä. Sanoin Jokelle ennen peliä, että helppo on valmentaa, kun ei ole vaihtopelaajia, niin ei tarvitse miettiä vaihtoja. Ei tämä tähän jää, uutta matoa koukkuun.” |
Takaisin edelliselle sivulle