Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Miehille tappio vuoden viimeisestä ja samalla toisen kierroksen ensimmäisestä ottelusta

 
Miehille tappio vuoden viimeisestä ja samalla toisen kierroksen ensimmäisestä ottelusta

SSV:n miehet ovat tosiaan loman tarpeessa kun joukkue hävisi liigan jumbolle melko selkeästi maanantai-iltana. Hakille sen sijaan pisteet tulivat tarpeeseen ja syyskausi päättyi kivasti kun joukkue vahvistui Hiltusen Jonilla ja Kantolan Jukalla juuri oikeaan aikaan.

Haki pelasikin alusta asti terävästi ja kaksi ensimmäistä erää SSV oli jäljessä oikeastaan kaikilla osa-alueilla. SSV onnistui merkkauttamaan itselleen neljä jäähyä kun Haki tehtaili saman verran maaleja kahteen ekaan erään. Jesse Johnsson pääsi SSV:n maalille pitkästä aikaa ja oikeastaan piti joukkuetta kasassa ensimmäiset kaksi erää.

Kolmannessa alkoi SSV:n kiri Juho Järvisen ja Tero Tiitun maaleilla, mutta siihen se jäikin sitten. Nostettu karvaus avasi Hakille lisää paikkoja ja ero kasvoi jo viiteen maaliin. SSV:ssä viime kaudella pelannut Jukka Kantola merkkautti Hakille kolmannessa erässä 1+1 ja samoin SSV taustainen Miika Häiväläinen kävi rankaisemassa vieraita. SSV ei lopussa kuudella pelaajalla pystynyt enää kuin yhden maalin tekemään kapteeni Mikael Järven toimesta. Jesse Johnsson onnistui vielä lopussa torjumaan rankkarin ja lukemat jäivät seitsemään kolmeen.

Huomenna SSV vetää viimeisen paluttavan treenin ennen joulutaukoa. Väsyneitä on miehet, mutta kunnia illasta kuuluu ehdottomasti Hakille, joka keräsi rivinsä juuri oikeaan aikaan ja vei kaksi tärkeää pistettä Vantaalle.

SSV:n tiedotteesta / UrheiluHelsinki


Takaisin edelliselle sivulle


Salibandyseura Viikingit ry - logo

SSV - 2010-2011 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2010-2011

Ottelut kaudella 2010-2011

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



JP Auroila SB Vantaan ensimmäinen julkistettava sopimuspelaaja kaudelle 2025-26

JP Auroila SB Vantaan ensimmäinen julkistettava sopimuspelaaja kaudelle 2025-26

SB Vantaata ensimmäisen kerran jo kaudella 2019-20 lainavisiitillä edustanut Jukkapekka Auroila pukee mustaa päälle tulevalla kaudella.

Lue lisää
Kaksi vahvistusta SB Vantaalle

Kaksi vahvistusta SB Vantaalle

Miesten edustusjoukkue vahvistuu kahdella pelaajalla, hyökkääjä Lauri Berg palaa kierrokseltaan takaisin kasvattiseuraansa ja puolustaja Niilo Hautala siirtyy FoSu:sta Vantaalle tukevoittamaan joukkueen peräpäätä.

Lue lisää
Janne Salonen Tiikereihin

Janne Salonen Tiikereihin

Tiikerit saa puolustukseen mieluisan vahvistuksen kun neljätoista kautta Salibandyliigassa pelannut Janne Salonen (30 v) siirtyy Tiikereihin EräViikingeistä.

Lue lisää
Tiikereille kolme jatkosopimusta

Tiikereille kolme jatkosopimusta

Leevi Loippo, Joni Lomakin ja Joel Keskinen jatkavat Tiikereiden riveissä ensi kaudella.

Lue lisää
Teemu Kantanen Tiikereiden uusin hankinta

Teemu Kantanen Tiikereiden uusin hankinta

Tiikereille kolme uutta sopimusta. Teemu Kantanen siirtyy seuraan. Miika Iskanius ja Mattias Kokljuschkin jatkavat Tiikereissä.

Lue lisää
Tiikereille kolme tärkeää kiinnitystä tulevan kauden joukkueeseen

Tiikereille kolme tärkeää kiinnitystä tulevan kauden joukkueeseen

Timi Kauneela, Christian Remes ja Robert Tarkkanen jatkavat ensi kaudella Tiikereiden riveissä.

Lue lisää