Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Kuosmanen ja Piippo jatkavat Korson Vedossa

 

Kuosmanen ja Piippo jatkavat Korson Vedossa


Pasi Kuosmanen (22v) ja Pekka Piippo (28v) jatkavat Korson Vedossa myös ensi kaudella.
- Viime kausi oli joukkueelta ja itseltä hyppy tuntemattomaan. Suurimmalla osalla joukkueesta ei ollut ennen kauden alkua montaakaan liigapeliä alla ja itselle selvisi vasta aivan kauden kynnyksellä, että ottaisin keskitorjujan roolin. Annoimme alkukaudesta liikaa etumatkaa pudotuspelejä ajatellen, mutta joulun jälkeen todistimme kuuluvamme sarjaan. Myös oma loppukausi sujui hyvin. Ensi kaudella tavoiteena on pleijarit ja itse aion taistella paikasta kuusikossa, kertoo Kuosmanen.
Sekä Kuosmanen että Piippo ovat monipuolisia pelaajia ja pystyvät pelaamaan sekä yleispelaajan että keskitorjujan paikalla.
- Mennyt kausi sujui nousujohteisesti. Tästä on hyvä jatkaa. Henkilökohtaisesti kausi oli pienoinen pettymys, mutta onnistuneet pelit keskitorjujan paikalla lämmittivät kuitenkin mieltä. On mielenkiintoista nähdä mikä tulee olemaan roolini ensi kaudella. Sitä ennen panostan kuitenkin becah volleyhin parini Jyrki Nurmisen kanssa. Tavoitteenamme on kehittyä kohti kansainvälistä tasoa ja voittaa Suomen mestaruus. Taso tulee todennäköisesti olemaan Suomessa tänä vuonna entistä kovempi, arvioi Piippo.
Korson Vedolla on nyt neljä pelaajasopimusta; Kuosmasen ja Piipon lisäksi yleispelaaja Niklas Seppänen ja passari Petteri Laurila ovat jo sopineet jatkosta.

Vedon tiedotteesta / UrheiluVantaa


Takaisin edelliselle sivulle


Korson Veto ry - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kehoe ja Burdine tammikuun pelaajat Mestaruusliigassa

Kehoe ja Burdine tammikuun pelaajat Mestaruusliigassa

Tappiottoman Kokkolan Tiikereiden passari Steven Kehoe ja naistenliigakakkosen HPK:n yleispelaaja Keao Burdine on valittu lentopallon Mestaruusliigan tammikuun Kuukauden pelaajiksi.

Lue lisää
Kärkipari vastakkain miesten Suomen Cupissa

Kärkipari vastakkain miesten Suomen Cupissa

Miesten lentopallon Suomen Cupin välieräparien arpa oli oikukas. Se heitti Hämeenlinnassa tapahtuneessa arvonnassa vastakkain liigan kärkikaksikon Kokkolan Tiikerit ja VaLePan.

Lue lisää
Esko ja Jokinen marraskuun pelaajat Mestaruusliigassa

Esko ja Jokinen marraskuun pelaajat Mestaruusliigassa

Marraskuun pelaajiksi lentopallon Mestaruusliigassa on valittu VaLePan passari Antti Esko ja LP Viestin keskitorjuja Kaisa Jokinen.

Lue lisää
Pasi Sydänlammi valittiin Lentopalloliiton puheenjohtajaksi

Pasi Sydänlammi valittiin Lentopalloliiton puheenjohtajaksi

Lentopalloliiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin sunnuntaina Tampereella yksimielisesti Pasi Sydänlammi Seinäjoelta.

Lue lisää
Lentopallo saa upeasti lisää näkyvyyttä MTV:n tarjonnassa

Lentopallo saa upeasti lisää näkyvyyttä MTV:n tarjonnassa

Lentopallo saa lauantaina alkavalla Mestaruusliigan sarjakaudella upeasti lisää näkyvyyttä MTV:n tarjonnassa.

Lue lisää
Tiikerit veivät maratonottelun pisteet Kokkolaan

Tiikerit veivät maratonottelun pisteet Kokkolaan

Ensimmäisen erän alku oli tasaista menoa. Korso johti teknisellä aikalisällä 14–13.

Lue lisää