Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Hurrikaani haki pisteet Korsolta

 

Hurrikaani haki pisteet Korsolta


Kauden komeetta Hurrikaani näytti voimansa, KoVen neljännen erän voitto ei riittänyt Korson Vedon vieraaksi Pasilan Urheiluhalliin oli saapunut sarjajohtajan viittaa kantava, kauden komeetta, Hurrikaani Loimaalta. Hurrikaanilla oli lauantailta 3-1 voitto allaan Saimaa Volleysta. Korson Veto oli hävinnyt 1-3 Isku Volleylle Pyynikin Urheiluhallissa. KoVe lähti peliin kuusikolla Laurila, Seppänen, Pulkkinen, Merisaar, Haapasalo, Niemelä ja liberona Kai Liukkonen. Hurrikaani aloitti pelin kuusikolla Penttinen, Kaatrasalo, Vehviläinen, Hernandez, Petrucevics, Moilanen ja liberona Jesse Mäntylä. Ottelun isäntä oli Espoon Raudoiteasennus. Päätuomarina oli Esa Virta ja verkolla Pasi Hakkarainen. Paikalla oli myös Helsingin Pyttykerho. Yleisöä tänään Pasilan isohkon hallin lauteilla 304 katsojaa. Loimaan Hurrikaanin hurriklaanien valiojoukko oli saapunut isolle kirkolle omiaan kannustamaan.

1.erä

Toni Kankaanpään kuumesairaus jatkui, samoin Jussi Kaattari oli edelleen sairaana. Antti Wallin tuurasi tänään Kaattaria. KoVen A-junioreista oli joukkueessa mukana myös Joel Laakso ja Lassi Nurminen, jotka aloittivat penkiltä. Nikke aloittaa nelospaikan lyönnillä – 1.0. Kaatrasalo vastaa kovalla pommilla – 1-1. Kuokan keskihyökkäys epäonnistuu, mutta Niemelä tasoittaa torjunnan käsien kautta – 2-2. Petruceviscs tulee komeasti kuutospaikalta -2-3. Sitten Niemelä lyö kakkospaikalta torjuntaan -2-4. Kuokka kaventaa keskeltä. Petrucevics jujuttaa – 3-5. Petrucevics torjuu Niemelän – 3-6. Jokke ottaa ensimmäisen aikalisänsä tilanteessa 3-7. Pikkuisen aneemisesti on KoVen peli alkanut, kuin käsijarru päällä.
Teppo lyö nelospaikalta viiston rättiin ja Hurrikaani karkaa – 3-8. Sitten Hernandezin viivarikko ja KoVe kaventaa. Petrucevics nelosesta tehokkaasti – 4-9. Niemelä saa lyöntinsä kuntoon ja KoVen kaventaa, mutta Moilanen mällää nelosesta 5-10. Niemelä jatkaa viistoon - 6-10. Haapasalo syöttää rättiin ja Hurrikaani johtaa jälleen viidellä pisteellä. Niemelä lyö rättiin. Seppänen lyö torjunnan käsistä ulos tilanteeksi  7-12. Sitten kova taistelupallo, joka menee  Hurrikaanille. Tekniselle mennään Hernandezin torjunnan käsistä lyönnin jälkeen – 7-14. Edelleen KoVen peli nuhaista. Nikke lyö kakkosesta yli -7-15 ja Niemelä nelosesta  torjuntaan 7-16. Niemelä vaihdetaan Pekka Piippoon. Hernandez vaihdetaan Niskakankaaseen tilanteessa 8-17. Petrucevics tykittää nelosesta Hurrikaanin jo 8-18 johtoon. Teppo onnistuu viimeinkin nelosesta 9-18.
Petrucevics jujuttaa komeasti Hurrikaanin jälleen kymmenen pisteen johtoon.  Piippo torjunnan käsistä katsomoon, jonka jälkeen seuraavassa pallossa Petrucevics lyö rajaa pitkin -10-20. Petrucevics päättää pallottelun nelosesta -10-21. Jokke ottaa toisen aikalisänsä ja Kakko vaihtaa Mäkitalon Penttisen tilalle. Mäkitalo tarjoilee Petrucevicsille kakkoseen ja komea paukku – 11-22. Sitten Hurrikaanin aloitusvirhe.  Niskangas tulee torjunnan käsien välistä -12-23. Seppänen lyö nelospaikalta torjunnan käsiin -12-24. Kakko ottaa aikalisänsä tilanteessa 14-24. Niskakangas päättää KoVen pyristelyn 14-25. KoVe ei ensimmäisen erän aikana saanut peliään käyntiin oikein ollenkaan. Hurrikaanin Kakko pääsi peluuttamaan myös nuorisoketjuaan Kartano ja Mäkitalo, koska peli repesi niin selvästi Hurrikaanille.

2 .erä

Niken lyöntikäsi otti rättiin ja sitten nosto seinille - 0-2. Nikke painaa taistelupallon 1-2. Niken syöttö verkkoon -1-3. Niken hiha vapisee 2-5. Niemelän syöttö yli 3-6 ja Seppäsen hihasta katsomoon 3-7.  Piippo vaihdetaan Nikkeen. Niemelän lyönti onnistuu -5-8. Piippo tekee pisteen. Hernandez onnistuu kahdesti peräkkäin -6-10. Piippo lyö vastapallossa kätensä verkkoon -6-11. Niemelä lyö rättiin 6-12. Niemelä onnistuu viimein -7-12. Meris painaa vastapallon pisteeksi -8-12. Piipon hiha heilahtaa ja tekniselle 8-14. Petrucevics päättää kuutospaikalta ja Meris epäonnistuu -8-16.  Joken aikalisä. Meris päättää pallon Hurrikaanin upean taistelun jälkeen 9-16. Niskakangas lyö upeasti käsistä 9-17. Ja Meris riehuu -10-17. Piipon sormet niksuu ja Kaipelta kaksoskosketus -10-19.  Hernandez lyö käsistä 10-20. Kartano pääsee jälleen kentälle.  Pulkkinen lyö torjunnasta varpailleen – 10-21. Teppo nostaa vastapalloksi -10-22. Vehviläinen keskeltä -10-23. Joel tulee Petskun tilalle, mutta hänelle tuomitaan kaksoiskosketus -11-24. Seppänen päättää torjunnan käsiin -12-25.
 
3. erä

”Kamoon äijät” kuului katsomosta kolmannen erän aluksi. Niemelä aloittaa pisteellä. Niemelä pudottaa vastapallon 2-0. Moilanen lyö torjunnasta ulos ja sen jälkeen Hernandez lyö yli -3-1. Meris torjuu pystyyn. Kakko on pakotettu aikalisän tilanteessa 4-1. Hernandez lyö käsistä ulos ja sitten kuutospaikalta KoVen kenttään. Niemelä lyö käsistä ulos 5-4. KoVen torjunnan käsistä pallo kenttään -5-5. Teppo lyö vitoskulmaan -6-5. Niemelältä hyvä syöttö -7-5. Penttinen syöttää verkkoon ja sitten Teppo syöttää yli -8-7. Hernandez lyö torjunnan käsien kautta – 8-8. Nikke lyö takaa yli -9-8. Jokke ottaa ekan aikalisän. Kova taistelupallo, joka päättyy Hurrikaanin voittoon. Haapasalo pois ja Kuokka tilalle. Niemelä tekee pisteen -9-10. Kuokan upea tiikeri ja Niemelä lyö kakkosesta pisteen torjunnan kautta. Kuokka syöttää yli -10-11. Niemelä lyö yli -10-12. Sitten Meris painaa pistetilanteeksi 11-12. Hernandez riehuu jälleen -11-13. Hurrikaani hoitaa vastapallon ja tekniselle mennään tilanteessa 11-14. Nikke hoitaa vaikean tilanteen upeasti -12-14. Hernandez lyö leveäksi -13-14. Niemelä lyö vastapallon torjunnan kautta leveäksi -14-14. KoVe torjuu Hernandezin lyönnin Jimmyn isovarpaan kynnen päälle vai oliko sittenkin lattiaan -15-14. Kakko ottaa aikalisän. Petrucevics tulee kuutosesta menestyksellisesti -15-15. Sitten Meris riehuu -16-15. Niemelä lyö isän kädestä -17-15. Niemelä lyö pitkän pallon torjuntaan -17-16. Kuokka kurottaa pisteen -18-16. Petrucevics tykittää parkettia säleeksi -18-17. Teppo hoitaa nelospaikan torjunnan käsistä ulos -19-17. Vehvis kaventaa -19-18. Petsku jujuttaa -20-18. Moilanenkin on kentällä -20-19. Nikke vetää portaan kenttään -21-19. Meris ottaa Moilasen kiinni -22-19. Kaatrasalo tulee keskeltä -22-20. Niemelä lyö leveäksi -22-21. Moilanen lyö leveäksi Joken aikalisän jälkeen -23-21. Moilanen lyö Petskun varpaille ja piste Loimaalle -23-22. KoVelta keskirajan ylitys, mutta Teppo hoitaa eräpallon KoVelle ja Niemelä päättää erän KoVelle 25-23. KoVe otti ryhtiliike-erän ja palautti kannattajiensa uskon.

4.erä

Hurrikaani lyö leveäksi ja KoVelle piste. Niemelä lyö pisteen -2-0. Jimmy pois ja Niskakangas tilalle. Kaatrasalo kaventaa. Penttisen ja Petrucevics yhteistyö ei toimi.  Moilanen tuo kuitenkin Hurrikaanin jälleen peliin -3-2.  Niemelä lyö kaksi kertaa  peräkkäin torjuntaan -3-4. Teppo kaventaa. Petrusevics vie Loimaan johtoon -4-5.  Teppo lyö torjuntaan -4-6.  Petrusevics riehuu edelleen -5-7. Niemelä  kaventaa.  Teppo lyö syötön rättiin -6-8. Nikke lyö torjunnan käsiin, mutta tuomarit eivät sitä näe ja tuomitsevat pelin Hurrikaanille. Siihen päälle vielä Jokelle keltainen kortti -6-10. "Kamoon äijät" huuto kaikuu jälleen katsomosta. Sitten Hurrikaanin syöttö rätin kautta KoVen kenttään. Moilanen lyö tyhjiltä -6-12. Joken aikalisä. Kyllä tulee tuomareiden virhe KoVen kannalta hankalaan tilanteeseen. Seppänen haluaa erän KoVelle 7-12. Kuokka vetää ässän. Kakko ottaa aikalisän. Kakon piste ja Kuokka syöttää verkkoon -8-13. Hihalla Niemelä jujuttaa KoVelle pisteen -9-13. Sitten KoVen kenttä sekoilee -9-14. Moilanen syöttää verkkoon. Sitten Niskakangas onnistuu ja Meris myös -11-15. Moilanen lyö Kuokan käsiin ja KoVe kaventaa. Petrucevics hoitaa nelospaikalta kotiin -12-16. Teppo lyö leveäksi ja Jokke ottaa aikalisän -12-17. Niemelä lyö pisteen -13-17. Petrucevics lyö torjunnan yli ja sitten Penttisen vetää pallon kattoon  -14-18. Hurrikaani näytti sarjajohtajan taitonsa ja puolustaa upeasti. Seppänen lyö torjunnan kautta -15-20. Piipon torjunta menee kuitenkin rajojen yli -15-21 ja sitten Vehviläinen syöttää 16-21. Kaatrasalo lyö yli ja Kakko ottaa aikalisän tilanteessa 17-21. Sitten KoVe torjuu -18-21. Kaatrasalo päättää korkealta pisteen Loimaalle -18-22. Niskakangas lyö torjunnan sormista pisteen -18-23. Niemelä kaventaa nelospaikalta. Torjunta verkossa KoVella ja Moilanen lyö käsistä ulos 19-25 ja koko ottelu Hurrikaanille erin 3-1. Hurrikaani voitto torjunnat 12-5 ja näytti sarjajohtajan osaamisensa.

Ottelun parhaat pistemiehet:
KoVe:  Jussi Niemelä 21/+9

Hurrikaani:  Aivars Petrusevics 21/+19

Vedon tiedotteesta / UrheiluVantaa


Takaisin edelliselle sivulle


Korson Veto ry - 2011-2012 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2011-2012

Ottelut kaudella 2011-2012

Seuran tiedot - Seuran kotisivut



Kehoe ja Burdine tammikuun pelaajat Mestaruusliigassa

Kehoe ja Burdine tammikuun pelaajat Mestaruusliigassa

Tappiottoman Kokkolan Tiikereiden passari Steven Kehoe ja naistenliigakakkosen HPK:n yleispelaaja Keao Burdine on valittu lentopallon Mestaruusliigan tammikuun Kuukauden pelaajiksi.

Lue lisää
Kärkipari vastakkain miesten Suomen Cupissa

Kärkipari vastakkain miesten Suomen Cupissa

Miesten lentopallon Suomen Cupin välieräparien arpa oli oikukas. Se heitti Hämeenlinnassa tapahtuneessa arvonnassa vastakkain liigan kärkikaksikon Kokkolan Tiikerit ja VaLePan.

Lue lisää
Esko ja Jokinen marraskuun pelaajat Mestaruusliigassa

Esko ja Jokinen marraskuun pelaajat Mestaruusliigassa

Marraskuun pelaajiksi lentopallon Mestaruusliigassa on valittu VaLePan passari Antti Esko ja LP Viestin keskitorjuja Kaisa Jokinen.

Lue lisää
Pasi Sydänlammi valittiin Lentopalloliiton puheenjohtajaksi

Pasi Sydänlammi valittiin Lentopalloliiton puheenjohtajaksi

Lentopalloliiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin sunnuntaina Tampereella yksimielisesti Pasi Sydänlammi Seinäjoelta.

Lue lisää
Lentopallo saa upeasti lisää näkyvyyttä MTV:n tarjonnassa

Lentopallo saa upeasti lisää näkyvyyttä MTV:n tarjonnassa

Lentopallo saa lauantaina alkavalla Mestaruusliigan sarjakaudella upeasti lisää näkyvyyttä MTV:n tarjonnassa.

Lue lisää
Tiikerit veivät maratonottelun pisteet Kokkolaan

Tiikerit veivät maratonottelun pisteet Kokkolaan

Ensimmäisen erän alku oli tasaista menoa. Korso johti teknisellä aikalisällä 14–13.

Lue lisää